Tule mukaan yksinhuoltajien vertaisolkkariin, jossa voit ihan vain olla, hörppiä teetä ja höpötellä muiden vanhempien kanssa.
Olkkari järjestetään Heidekenin lastenhuoneessa Marakatissa, joten lasten puuhaillessa me aikuiset istumme yhteisen pöydän ääreen jutuille. Varsinaista lastenhoitoa ei ole, vietämme yhdessä aikaa samoissa tiloissa vapaamuotoisesti ja matalalla kynnyksellä.
Samaan aikaan on käynnissä Voimia Kesään -vertaisryhmä klo 17-18, jonka lapset ovat kanssamme mukana olkkarissa. Jos olet ilmoittautunut tuohon ryhmään, voit jäädä höpöttelemään vielä tähän olkkariin.
Jotka haluavat käsilleen tekemistä, voivat tutustua matalalla kynnyksellä Bujoiluun eli Bullet Journal menetelmään. Tämä on yksi monista tavoista pitää muistikirjaa, päiväkirjaa, kalenteria tai selkeyttää ajatuksiaan.
Bujoilu aloitetaan tyhjästä vihkosta tai muistikirjasta, joka sitten täyttyy hiljalleen omilla ajatuksilla. Tekeminen on omantahtista ja paikan päällä saa opastusta ja vinkkejä. Samalla tulee kynän ja vihkon avulla vähän salaa rentouduttua, täysin ilman suorituspaineita.
Toukokuun olkkareissa on mukana teippejä ja erilaisia kyniä niille, jotka haluavat lähteä kokeilemaan. HUOM! Ota oma muistikirja tai vihko mukaan! Jos bujoilu on jo tuttua, voit jatkaa siitä mihin jäit.
Olkkari toteutetaan, kun minimiosallistujamäärä täyttyy – samoin lastenhoito. Jos tapahtuma ei toteudu, siitä ilmoitetaan pian viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen.
Sepänkatu 3, Turku
Teetä ja mehua tarjolla.
Nimellinen ilmoittautumismaksu, jotta sitoutuisit tulemaan ilmoittautumaasi tapahtumaan.
Ilmoittautumisen voi perua ilmoittautumispäivään asti sähköpostivahvistuksessa olevasta linkistä.
Tapahtuma on avoin kaikille, ei edellytä jäsenyyttä. Tervetuloa tutustumaan toimintaamme!
Ilmoittautumalla tapahtumaan hyväksyt yhdistyksen toimitusehdot ja tietosuojaselosteen.
*NoShow -maksu peritään jälkikäteen, kun ilmoittautunut ei saavu paikalle. Käytännön perusteena on yhdistyksen varojen tarkoituksenmukainen käyttö jäsenten hyväksi.