Nähdään leffassa vaikka koko perheen kesken! K7

Vuosisatojen ajan ihmiset ovat yrittäneet ottaa yhteyttä universumiin etsien vastauksia—Disneyn ja Pixarin animaatioelokuvassa ELIO universumi soittaa takaisin! Upouudessa tarinassa tutustutaan avaruutta rakastavaan poikaan nimeltä Elio, jolla on vilkas mielikuvitus ja pakkomielle avaruusolennoista! Hän tulee vahingossa siirtäneeksi itsensä Yhteisversumin avaruusalukseen, jossa on edustajia kaikista galakseista ympäri avaruutta. Väärinymmärryksen seurauksena Eliota pidetään maapallon edustajana galaktisessa kokouksessa, missä Elion, joka ei ole lainkaan valmis tämän tason paineisiin, tulee tutustua outoihin elämänmuotoihin ja selviytyä mitä mielikuvituksellisimmista koettelemuksista samalla pohtien, mikä hänen todellinen roolinsa maailmankaikkeudessa mahtaakaan olla.

Elokuvan on ohjannut Adrian Molina (COCO, käsikirjoittaja ja apulaisohjaaja) ja tuottanut Mary Alice Drumm (COCO, apulaistuottaja). ELIO saa ensi-iltansa elokuvateattereissa kesäkuussa 2025.

FINNKINO

Kauppiaskatu

28 LEFFA: Elio 27.7.2025 päivänäytös

SU 27.7.2025 (PÄIVÄnäytös)

Näytösten kellonajat julkaistaan aina vasta saman viikon tiistaina, saat tarkemman tiedon sähköpostilla.

JÄSENHINTA 8€

NoShow -maksu: 16€*

ILMOITTAUDU 25.7. MENNESSÄ

Paikkoja on rajoitetusti ja ne täytetään ilmoittautumis-järjestyksessä.

HUOM! Tapahtuma maksetaan heti ilmoittautumisen yhteydessä, maksuaikaa on 30 minuuttia. Maksamattomat tapahtumat peruuntuvat automaattisesti ja paikka vapautuu.

JONOTUS JA PERUUTUS
Jos ilmoittautuminen on täynnä, voi ilmoittautua jonoon. Jos paikka vapautuu, lähtee maksulinkki automaattisesti jonossa seuraavalle ja maksuaikaa on 48h. Peruutuksia otetaan vastaan ilmoittautumispäivään asti.

Osallistuminen ja ehdot

Ilmoittautumalla tapahtumaan hyväksyt yhdistyksen toimitusehdot ja tietosuojaselosteen.

*NoShow -maksu peritään jälkikäteen, kun ilmoittautunut ei saavu paikalle. Käytännön perusteena on yhdistyksen varojen tarkoituksenmukainen käyttö jäsenten hyväksi.

Lisätiedot ja tiedustelut

  • info[a]turunseudunyh.fi
  • 044-358 8599 (tekstiviesti/Whatsapp)